Lahjoitusohjeet

Tutkimus tuo tietoa. Terveydeksi. 

Biomedicum Helsinki -säätiö on suomalaisen terveydenhuollon edistysaskeleiden mahdollistaja. Se tukee suomalaista lääke- ja hoitotieteellistä tutkimustoimintaa, sen ylläpitämistä ja edistämistä. Säätiön tukemia tutkimusaloja on laaja kirjo – syövästä lapsettomuuteen. Voidaan sanoa, että Biomedicum Helsinki takaa sen tiedon, jolla lääkäri tekee työnsä.

Biomedicum Helsinki rahoittaa tutkimustoimintaa saamillaan lahjoitusvaroilla. Yhteiskunnan jatkuvasti vähentäessä tukeaan terveydenhuollon tutkimukseen yksityisten ja yritysten rooli varainhankinnassa on koko ajan suurempi.

Lääketieteellinen tutkimustyö on välttämätöntä uusien hoitomuotojen kehittämiseksi, uusien lääkkeiden löytämiseksi ja tutkimiseksi sekä uusien diagnostisten menetelmien ottamiseksi käyttöön.

Lääketieteellisen tutkimuksen tulosten vaikutuksesta hoidot tarkentuvat, sairaalassaoloajat lyhenevät ja toipuminen nopeutuu. Nämä puolestaan säästävät yhteiskunnan varoja ja vähentävät sairauksista johtuvia poissaoloja.

Tutkimus on kuitenkin pitkäjänteistä ja suuria taloudellisia resursseja vaativaa työtä.

Yritys mukana yhteiskunnallisesti tärkeässä työssä

Biomedicum Helsinki -säätiöön voidaan perustaa yrityksen nimeä kantava rahasto, jolta osoitetaan varoja mille tahansa yrityksen haluamalle lääketieteen alueelle.

Lahjoitukset vähennyskelpoisia
Säätiölle tehdyt lahjoitukset ovat yritykselle valtion verotuksessa vähennyskelpoisia, kun lahjoituksen suuruus on 850 – 50.000 euroa.

Näin lahjoitat

Biomedicum Helsinki -säätiön lääke- ja hoitotieteellistä tutkimustyötä voi tukea

Verkkopankissa tai pankkisiirrolla

Säätiön pankkitili

Nordea FI44 2262 1800 0056 51

Merkkipäivälahjoituksella

Halutessasi ohjata merkkipäivämuistamiset säätiölle ota yhteyttä joko puhelimitse numeroon 040 0716143, postitse osoitteeseen Biomedicum Helsinki -säätiö, PL 700, 00029 HUS tai sähköpostitse osoitteeseen saatio (at) biomedicum.fi.

Testamentilla

Biomedicum Helsinki -säätiön testamenttiopas auttaa Sinua tekemään lahjoituksen testamentilla. Tarvittaessa pyrimme järjestämään myös juridista apua.

Testamenttiopas löytyy verkkosivuiltamme.

Lahjoituksia voi tehdä mm seuraaville tutkimusaloille:

Mikäli haluat ennen lahjoituspäätöstä tutustua säätiön tukemaan tutkimustoimintaan, olet lämpimästi tervetullut vierailemaan lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsinkiin. Vierailun järjestämiseksi ota yhteyttä osoitteeseen saatio@biomedicum.fi.

Rahankeräyslupa

Rahankeräyslupa: RA/2021/1389/ Poliisihallitus 25.10.2021
Toimeenpanoaika ja -alue: jatkuva lupa 25.10.2021-, koko Suomen alue Ahvenenmaata lukuun ottamatta
Käyttötarkoitus: Biomedicum Helsinki säätiö tukee suomalaisen lääke- ja terveysieteellisen tutkimustoiminnan ylläpitämistä ja edistämistä. Lahjoitukset liitetään pääsääntöisesti kantarahastoon, josta jaetaan apurahoja lääketieteelliseen ja terveystieteelliseen tutkimukseen vuosittain järjestettävien hakujen perusteella erityisesti nuorille tutkijoille. Säätiö ottaa vastaan myös kohdennettuja lahjoituksia joko olemassaoleviin tai muodostettaviin rahastoihin erikseen sovittavalla tavalla. Kerromme mielellään lisää aiheesta; ota yhteyttä saatio@biomedicum.fi